maanantai 30. heinäkuuta 2012

Myöhässä tulevaa postausta klinikalla käynnistä.

Keskiviikkona 25.7 käytiin Kauhavalla Sepon klinikalla. Minua jännitti, että mahtaako herra tulla koppiin, mutta saatiin kuin saatiinkin heppa sinne vaikka se tuntui aluksi melko toivottomalta. Iskä soitti Mikolle, joka lupasi tulla auttamaan ja pienellä "pakkokeinolla" (eli laitettiin sille kaulapanta kaulaan, jolloin se tuli itse nätisti tallustellen koppiin huomattuaan ettei sillä ole muita vaihtoehtoja) se sinne saatiinkin. Matka klinikalle meni hyvin, sillä Jeremiah on tosi rauhallinen matkustaja ja meillä oli Pasi hyvänä kuskina pakettiautollaan. :)

Onneksi meillä ei ollut kunnolla sovittua aikaa sinne, vaan sanottiin tulevamme joskus viiden jälkeen (jolloin lääkäri itse oli mennyt klinikalle) ja oltiinkin sitten vähän yli kuusi perillä. Jouduttiin hetki odotella, sillä siellä oli toinenkin heppa kuvauksessa. Istuskelin Jeremiaan kanssa kopissa eikä meidän kovin kauaa tarvinnut odottaa kun Iskä jo tuli sanomaan, että saadaan ottaa heppa pois kopista. Jeremiaa aluksi pelotti pihassa oleva skootteri ja lisäksi klinikan sisälle meneminen oli aluksi pelottava ajatus, mutta pienten katselujen ja peruuttelujen jälkeen poika suostui tulemaan ihan nätisti. Talutin pojan suoraan pakkopilttuuseen, jossa Iskä avasi jalan siteet. Seppo tuli hetken päästä rauhoittamaan pojan ja katsoi haavaa, ja totesi että siihen täytyy saada penisiliini kuuri.

Vein Jeremiaan kuvauspaikalle, ja Iskä ja Pasi saivat pukea liivit päälle ja jäädä avustamaan, minä taas jouduin seinän taakse kuvauksen ajaksi. Kuvat otettiin nopsasti ja nopsasti päästiin myös niitä katsomaan. Heti kun Seppo sai kuvat käteensä kuulin lausahduksen " Kyllä se on poikki.", eli puikkoluuhan se siellä oli mäsänä, tavallaan kahdesta kohtaa, sillä toisesta kohdasta on lähtenyt se meidän haavasta löytämä pala ja toisesta kohtaa se on kunnolla rikkipoikki. Ei tuon kuvan katsomisessa kyllä tarvitse eläinlääkäri olla, että tajuaa sen olevan poikki, niin selvästi sen siitä näkee!

puikkoluun loppuosa katosi mystisesti tästä skannatusta versiosta, mutta eipä tuo ole nyt mitenkään olennainen asia, kun nuo särökohdat kuitenkin näkyvät.


Seppo sanoi, että jalka pitäisi leikata, mutta käski meidän vielä kysyä toisenkin lääkärin mielipidettä, sillä toinen vaihtoehto on että kokeillaan jos se lähtisi luutumaan. Iskä sitten soitti heti torstaina Ylivieskaan Jokilaakson eläinklinikalle ja meni heti samana päivänä kuvien kanssa sinne. Siellä oli todettu luun päiden olevan niin hyvin kohdakkain ettei sitä välttämättä tarvitse leikata. Joten nyt on vuorossa viiden viikon odottelu, jonka aikana poikaa ei saa liikuttaa millään tavalla, mutta laitumella se saa olla ihan normaalisti.

Kun kyseessä on nuori hevonen on hyvin todennäköistä, että se lähtee luutumaan, mutta jos nyt kuitenkin käy niin ettei se viiden viikon kuluttua kuvaukessa näytä lähteneen luutumaan, se leikataan heti samalla reissulla. Molempien lääkärien mukaan jalan pitäisi tulla vielä siihen kuntoo, että se kestää hyvin. Onhan puikkoluita poistettu monilta muiltakin hevosilta. Ja niitä on ollut poikki myös huippuhevosilta, kuten esimerkiksi Auraukselta kaksi kertaa. Puikkoluuthan ovat jäännöksiä siltä ajalta (eli noin tuhansien vuosien takaa) kun hevosilla oli kolme varvasta, eikä niillä ole mitään suurta merkitystä hevoselle, paitsi silloin jos niihin sattuu jotain ikävää.


Jeremiaalla oli siis 7 päivän penisiliini kuuri, joka oli pistoskuuri, mutta onneksi Iskän hermot kesti (vaikka sitä kamalasti inhottikin pistää) ja Jeremiah on ollut tosi rauhallinen kaikissa hoitotoimenpiteissä. :) Vielä viime viikon perjantaina haava näytti tosi pahalta, sillä siinä ollut vähäsen kasvanut rupi aukesi ja se oli muutenkin todella inhottavan näköinen. Onneksi oltiin juuri käyty päivällä apteekissa ostamassa vetyperoksidia puhdistusta varten ja jotain pihkaa sisältävää voidetta tehokasta hoitoa varten (joku mies kun oli tätä rasvaa Iskälle suositellut). Haava alkaa kuitenkin näyttää jo paljon paremmalta kun hepat viettivät perjantaista sunnuntaihin tallissa kamalaa vesisadetta piilossa, eikä avattu haavan kääreitä ollenkaan lauantaina. Tänään haava näytti jo tosi paljon paremmalta, mutta en tietenkään tajunnut ottaa kameraa mukaan talliin jotta olisin saanut kuvattua sen..

Nyt Jeremiah alkaa jo kyllästyä paikoillaan olemiseen ja aina silloin tällöin näkyy kun se mennä viipottaa aitauksessa kaikkea muuta kuin rauhallista käyntiä. Tänään se juoksenteli ihan kuin aina ennenkin ja tuossa yksi päivä se teki sellaisen pukkihypähdyksen, että jos luu oli siihen mennessä yhtään ehtinyt luutumaan taitaa se nyt olla mäsänä. Tosi turhauttavaa, jos nyt odotellaan vielä kolme viikkoa turhaan, mutta ei tässä muukaan auta. :D 

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Pikapäivitys ennen klinikalle menoa.

Tällä hetkellä näyttää pahasti siltä ettei tästä Jeremiaan jalka jutusta taidettu päästä pelkällä säikähdyksellä.. Eilen aamulla pestiin jalkaa ihan normaalisti ja huomasin siteen pudonneen hieman alemmas ja haavassa näkyi jotain ylimääräistä, ajattelin tietenkin sen olevan pelkästään puru. Mutta kun mentiin pihalle huuhtelemaan jalkaa se ei lähtenytkään ihan helpolla pois ja Iskä joutui lähteä hakemaan vanupuikkoa jolla sen saisi kaivettua ulos. Ja kun se viimein saatiin pois haavasta päädyttiin hetken ihmettelemisen jälkeen siihen, että se oli luun palanen.

Iskä soitti sitten taas päivystävälle lääkärille ja kysyi pitäisikö Sulfan antamista jatkaa, kun se loppui eilen aamuna ja lääkäri sanoi, että normaalistikin kuurin pitäisi olla ainakin kymmenen päivän mittainen. Ja samalla selvisi se, että lääke oli aluksi ihan oikein mitattu, koska on huomattu ettei tämä lääke pure kovinkaan tehokkaasti hevosten vaivoihin, ja ilmeisesti se lääkäri jolle Iskä soitti lääkkeen määrästä viimeksi ei ollut tietoinen asiasta. Joten annettiin lääkettä liian vähän, vaikka luulimme antavamme liikaa. Ärsyttävää kun jokaiseen asiaan on olemassa omat juttunsa ja tietenkin kaikilla lääkäreillä omat mielipiteensä ja ajatuksensa, ja minä kun vain tarkkana tyttönä yritin saada selville mikä se oikea annos olisi ettei annettaisi liikaa.





Yllä oleva kuva on otettu torstai-iltana, joten haava näyttää nykyään aika erilaiselta, ja valitettavasti koko ajan vain huonommalta. Nyt se on levennyt aina vain lisää vaikka tietenkin sen olisi kuulunut alkaa mennä umpeen. Tikkejä taitaa olla tallella enää yksi, enkä ymmärrä mihin kaksi muuta ovat kadonneet. En minä niitä ainakaan ole onnistunut repäisemään irti, sillä joka kerta kääre on lähtenyt helposti irti, eikä se ole tarttunut kiinni.

Tänään meillä on viideltä aika Kauhavalle kuvaukseen, jossa yritetään selvittää onko sääri- tai puikkoluu vaurioitunut ja, että onko luunsirpaleet peräisin niistä vai jostain muualta. Tietenkin on olemassa sekin mahdollisuus ettei palanen ollut luuta, mutta kyllä se pahasti siltä näytti. Eilinen päivystäjä sanoi, että jalka pitäisi luultavasti avata oikein kunnolla jotta saataisiin tutkittua onko suurempia vikoja jossain kohtaa, mutta saa nyt nähdä mihin päädytään. Tästä saattaakin tulla "vähän" vaikeampi ja pidempi aikainen juttu mitä aluksi ajateltiin. Joten Jeremiaan sairaslomakin voi venähtää pitkäksi, vielä ei kuitenkaan saa heittää pyyhettä kehään eikä repiä pelihousuja vaan nyt pidetään pää kylmänä ja katsotaan päivä kerrallaan mihin päin hommat menee. Ja uskotaan siihen, että jalka paranee vielä normaaliksi, ehkä illalla ollaan jo taas viisaampia ja tietoisempia jatkosta? :)

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Jeremiaan kuulumisia.


Viime postauksessahan puhuin jo ötökkäloimen hankkimisesta ja vaikka siinä mainitsin, että minua arveluttaa laittaa loimi kesällä hevoselle, en tarkoittanut tämän olevan millään tavalla huono idea, silloin mietin lähinnä sitä onko järkeä maksaa loimesta jonka Turella luultavasti repisi alta aikayksikön. Pohdimme Iskän kanssa maanantaina tilannetta uudelleen Jeremiaan juostua taas monta tuntia paarmoja pakoon, että mitä me voisimme oikein tehdä sen olon helpottamiseksi (muuta kuin viedä talliin). Päätimme lähteä Kaustiselle raveihin katsomaan pari lähtöä ja samalla käydä Saarisen Nahka- ja valjasliikkeen autolla. Sieltä meille tarttui mukaan Harry's Horsen todella mukavan ja kevyen tuntuinen valkoinen loimi. Se oli melko kallis, mutta ihme kyllä se on saanut olla täysin rauhassa Turellan hampailta. Taisi Turellakin huomata kuinka suuri apu siitä oli Jeremiaalle, eikä sen itse tarvitse enää rampata pojan perässä. :D Kauaa loimi ei kuitenkaan pysynyt niin valkoisena kuin ylimmässä kuvassa...




söpöin "ufomies"! ♥
Rauha astui siis hevosten valtakuntaan loimen saavuttua, kun niiden ei tarvinnut enää juosta pää kolmantena jalkana ötököitä pakoon. Turella pärjää ihan hyvin pelkän Dr Repelin voimalla, nyt kun ymmärsin ravistaa pulloa alkoi se tehoamaan (olin ilmeisesti viimeksi lopettanut lukemisen ensimmäisten varoitusten jälkeen, kun oli tuo jäänyt kokonaan huomioimatta :D). Suosittelen siis todellakin herkkänahkaisten hevosten omistajia ostamaan ötökkäloimet, mielipiteeni niitä kohtaan on kyllä kokenut täyskäännöksen, vaikka en koskaan ole oikeasti niitä vastaan ollutkaan. Eikä meillä tuollaiselle ole ollut käyttöäkään ennen Jeremiaa, sillä suomiputet on saaneet olla melko hyvin rauhassa paarmoilta väriensä ja paksujen nahkojensa ansiosta. Valtakunnan rauha kestikin pari päivää, kunnes tapahtui jotain hyvin odottamatonta :


Torstaina illalla istuttiin keittiön pöydän ääressä syömässä jäätelöä ja mansikoita kun satuin katsomaan aitaukselle päin ja huomasin hepoilla olevan potkunujakka käynnissä. Ja heti kun Jeremiah kääntyi homasin toisen takajalan olevan verestä punaisena, säikähdin kauheasti ja lähdettiin kiireellä aitaukselle. Siellä huomattiin verta tulevan oikeasti aivan h*lvetisti.. Luultavasti haavan sai aikaan Turellan  takakenkä, en minä ainakaan muuta keksi, mikä olisi ollut niin terävä. Soitin ensimmäisenä Iskälle (joka oli menossa kohti Mikkelin kuninkuusraveja) ja Äiti lähti etsimään päivystävän eläinlääkärin puhelinnumeroa. Eläinlääkäri sanoi olevansa täällä noin kahden tunnin kuluttua, joka ei kuulostanut kovin hyvältä vuotavan verimäärän kannalta. Yritin miettiä pääni puhki, että yritämmekö lähteä kuljettamaan Jeremiaa Kauhavalle Kankaan Sepon luokse vai lähdemmekö Seinäjoelle tai pahemmassa tapauksessä vieläkin kauemmas. Päivystävä lääkäri sanoi, että jos haava on oikein syvä ei hän välttämättä pysty sitä neuloa kotona, joka sai minut miettimään tilannetta vieläkin kuumeisemmin. Päädyttiin siihen, että yritämme soittaa ensin Sepolle ja soitamme sitten takaisin tälle päivystävälle. Ja kun Seppo ei vastannut ei ollut paljon vaihtoehtoja, sillä Seinäjoelle menossakin olisi kestänyt lähemmäs kaksi tuntia, jos meitä olisi edes otettu enää vastaan niin myöhäällä. Tässä vaiheessa aitauksessa oli jo kamala lammikko verta ja oli pakko lähteä viemään Jeremiaa tallia kohti ja sitten laitettiin kaksi pinteliä niin kireälle kun saatiin, jotta verenvuoto tyrehtyisi. Tiesin, että paineside olisi ollut parempi vaihtoehto, mutta koska en ole sellaista koskaan kenellekkään tehnyt ja olin niin hätääntynyt, etten tajunnut ajatella miten se tehtäisiin. Joka tapauksessa verenvuoto saatiin onneksi tyrehtymään pinteleiden avulla. Menen aina ihan liian paniikkin kun jotain sattuu enkä osaa ajatella järkevästi saati sitten toimia niin, tässä olisi siis parantamisen varaa - toivotaan kuitenkin ettei tälläisiä tilanteita kovin usein tule vastaan.





Onneksi Iskä soitti yhdelle tutulle hevosmiehelle, joka lupasi tulla auttamaan meitä. Ja lääkärikin tuli odotettua aikaisemmin kun oli täällä 1,5 tunnin kuluttua soitostamme. Jeremiah alkoi tässä vaiheessa olla jo aika levoton, sillä jalka oli varmasti tosi kipeä. Koitettiin laittaa jalkaan kylmäpatja pinteleiden päälle ennen eläinlääkärin tuloa, mutta se taisi ottaa haavaan kipeää, sillä se rupesi potkimaan niin että se oli pakko ottaa pois ettei tulisi lisää vahinkoa. Lääkäri laittoi heti tultuaan rauhoittavaa ja kipulääkettä ja ne alkoi onneksi vaikuttaa tosi nopeasti. Lääkäri oli aluksi aika tympeän oloinen, mutta työnsä hän kuitenkin hoiti hyvin.

Lääkäri ajoi karvat haavan ympäriltä ja alkoi puuduttaa sitä. Siitä Jeremiah ei kyllä tykännyt yhtään, mutta ymmärtäähän tuon kun jänteen kohdalla touhutaan ei se voi tuntua kivalta. Haavaan laitettiin kolme tikkiä, sitten kun se viimein onnistui. Jeremiah sätki ja yritti kiskoa jalkaansa pois neulan luota ja meillä oli kyllä täysi työ siinä, että saatiin se pysymään paikallaan. Sille jouduttiin laittamaan toinenkin annos rauhoittavaa sen alettua piristymääm liian aikaisin. Mutta lopulta tikit olivat paikallaan ja siihen saatiin siteet päälle, saatiin Sulfa kuuri ja ohjeet jalan pesemiseen. Haava ei onneksi ollut pinta-alaltaan kovinkaan suuri, mutta syvyyttä siitä löytyi ihan kiitettävästi. Vielä ei kuitenkaan voida huokaista helpotuksesta, sillä vaarana on tietenkin liikalihan kasvaminen haavan ympärille, mutta myös se, että jänne on päässyt vaurioitumaan, sen näemme vasta ajan kanssa.


Onneksi Jeremiah on kuitenkin niin rauhallinen, että kaikki jalan hoitotoimenpiteet on sujuneet hyvin. Myös lääkkeen se syö hyvin kaurojen mukana, ja nuolee kupinkin ihan puhtaaksi! :) Aluksi lääkäri oli arvioinut Jeremiaan painon vähän väärin ja rupesinkin sitten ihmettelemään annoksen paljoutta ja lukiessani purkista annosohjeet ymmärsin annostuksen olevan aivan liikaa. Iskä sitten soitti eilen jollekin eläinlääkärille, joka oli antanut uudet ohjeet ja se kuulosti jo järkevämmältä.


Otin tuon kuvan haavasta eilen illalla ja se tulikin sitten vahingossa mustavalkoisena, kun en ehtinyt säätää kameraa, sillä veljeni (joka oli minulla apukätenä) kärsivällisyys ei riittänyt kuvaushetkeen, joten tämä oli ainut kuva jonka ehdin räpsäistä. Mutta näkee tuostakin nyt jotenkin miltä se näyttää. 

Mielestäni tuo haava näyttää hieman oudolta ja tänään koko jalka näytti vieläkin oudommalta, mutta en tiedä miltä tikatun kohdan pitäisikään näyttää minua kun ei ole koskaan jouduttu neulomaan. Ajattelin tänään ottaa uuden kuvan ja lähettää sen kännykällä kuninkuusraviporukan (eli Iskän, Mikon ja kahden Jeremiaan omistajan) arvioitavaksi, saavat sitten kertoa olenko taas ylireagoinut vai onko siinä oikeasti jotain omituista ja vaatiiko se lisätoimenpiteitä.

Nyt taas peukut kaikilla pystyyn, että päästäisiin pelkällä säikähdyksellä ja toivotaan jänteen olevan ihan kunnossa!

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Hyttysiä, kärpäsiä, paarmoja, amppareita - yhtä pörräystä koko ajan!

Nyt kun hyttysten ja kärpästen lisäksi tänne on ilmestynyt paarmat, alkaa omistajalta loppua keinot ja hevosilta hermot. Pörräystä ja kipeitä puremia on joka puolella ja sekös hevosia hermostuttaa, kun häntäkään ei ihan joka paikkaan ylety huiskimaan ilkeitä ja todella sitkeitä paarmoja, jotka eivät meinaa irrottaa ihosta sitten millään. 


Ollaan ostettu paljon puhuttua Dr. Repel hyönteiskarkotetta ja luettuani netistä ja pullon kyljestä kaikki varoitukset alkoi pikkuhiljaa mietityttämään uskaltaako sitä hevoseen laittaakaan. "Todella haitallista ympäristölle ja vesistöille" no entäs sitten hevoselle? Aluksi myös puhuttiin elinikäisestä teurastuskiellosta jos kyseistä karkotetta käyttää, mutta nyt olen kuullut, että se olisi kumottu.

Kuitenkin paarmojen tultua ja Jeremiaan hermojen lähdettyä kävelemään oli pakko yrittää keksiä jotain. Ennen lenkille lähtöä kokeilin jotain toista karkotetta mitä satuin kaapista löytämään, mutta siitä ei ollut yhtään mitään apua. Päätin sivuuttaa kaikki kuulemani ja lukemani jutut kyseisestä aineesta ja suihkutin sitä reippaasti hevoseen. Mutta sitä en tiedä oliko siitä yhtään sen enempää apua kuin mistään muustakaan karkotteesta. Luultavasti ei, sillä sama huiskiminen ja ramppaaminen jatkui edelleen.

Jeremiah ainakin alkaa olla syöty varsinkin kaulalta, että pian rintaremmin laittaminenkin on mahdotonta. Turella ei ainakaan vielä ole läheskään yhtä pahassa kunnossa, mutta olenkin kuullut mustan ja valkoisen hevosen olevan ne mihin paarmat iskevät eniten. Onneksi kuitenkin on olemassa kaikenlaisia rasvoja noihin puremiin, jotka ihme kyllä tepsivät oikeasti. Etsittiin myös kärpäshuiskat hepoille silmille, mutta Turella ei anna Jeremiaan hapsujen olla rauhassa, vaan repii ne aina irti..

Mietittiin myös Iskän kanssa ötökkäloimien hankkimista, mutta jotenkin epäilyttää laittaa hevoselle kesällä loimi selkään, vaikka eihän sen pitäisi kovin hiostava olla. Toisaalta nyt kun nuo kaksi ovat samassa aitauksessa taitaa loimen laittaminen olla todella huono idea - paitsi jos tykkää samantien revityistä loimista. Nuo kun tykkäävät niin toisiaan rapsutellakin, olisi loimi tietysti niiden mielestä vain tiellä eli turha kapistus, joka joutuisi roskikseen varmaan melko nopeasti.

Yritin ehdottaa myös Iskälle todella ihania ja hauskoja kärpäshuppuja, mutta Iskän mielestä ne oli naurettavia  eikä siis innostunut asiasta yhtään, HÖH! Ehkä minä kuitenkin salaa tilaan ne ja vien ne hevosille, olisi kiva nähdä Iskän reaktio! :D Nämä ihanuudet löytyvät tämän linkin takaa! :)



Olisi niin huvittavaa nähdä Jeremiah tuossa vasemmanpuoleisessa hupussa, sillä kyseinen kuva muistuttaa Jeremiaa ja meidän Rinsessalle sopisi tietenkin tuollainen kauniisti meikatun hevosen naama! Olisi siinä vieraille ihmettelemistä, kun meidän otukset tulisivat portille vastaan noissa "naamoissa" ja saattaisipa tuo itseäkin huvittaa!

Lauantai-ilatana meidän oli pakko viedä hevoset hetkeksi sisälle rauhoittumaan, kun molemmat juoksi tuolla kuumuudessa kuin mielipuolet ja molemmat oli aivan hikisiä. Jeremiah ainakaan ei pystynyt keskittyä mihinkään muuhun kuin elukoiden häätämiseen joten se on ollut viime päivät melko stressaantunut. Turellalla on värinsä puolesta vähän helpommat oltavat ja tuntuukin, että se saa olla paremmin rauhassa pörriäisiltä. Mutta ymmärrän kyllä hyvinkin sen miten noihin paarmoihin menee hermo, sillä itse kun menee vaikka vain viemään ruokia ja lisää vettä niin meinaa tulla hulluksi kun joka puolella tuntuu kipeitä ja kutiavia paukuroita eikä tuo pörräävä parvikaan mitenkään mieltä lämmitä! Hevosten onneksi nyt on luvattu moonta sateistä päivää, tämä taas ei miellytä minua kun vietän nyt viimeisiä täysin vapaita loma viikkoja, BUU! :D


P.S. Huomenna suuntaan Millan kanssa kohti Tamperetta ja siellä viivymme perjantaihin asti ja lauantaina on serkun häät, sitten alkaakin pian työt ja koulu kolkutella ovella...

perjantai 6. heinäkuuta 2012

30 lukijaa!

30 lukijaa, vau ja KIITOS! Vaikka blogia itselleni kirjoitankin on todella kiva huomata kuinka moni jaksaa lukea raapustuksiani. Vielä vähän aikaa sitten lukijoiden kohdalla oli luku 7 ja nyt teidän määrä on jo triplaantunut ja vähän yli, vaikka kirjoitus tahtini ei olekaan mitään ykkös luokkaa.



Normaalisti minusta tuntuu siltä kuin olisi tänne paljonkin kirjoitettavaa eikä tiedä mistä aloittaa ja sitten luonnokset jäävät pyörimään tuonne tekstien väleihin eikä niitä enää ihan liian pitkän ajan jälkeen kehtaa julkaista. Ja vaikka asiaa ja innostusta riittäisi, ei aika aina ota riittääkseen siihen minkä yhden tekstin kirjoittaminen minulta vaatii, sillä se vie uskomattoman kauan (varsinkin jos joudun kuvien lisäämisessä käyttämään tätä meidän vanhaa konetta, joka suostuu aukaisemaan kuvat ainoastaan ihmeellisenä suttuna, jolloin ei tiedä mikä kuva esittää mitäkin otosta ja kuvat täytyy lisätä yksi kerrallaan ja lataamisessa kestää todella kauan, koska tämän koneen kapasiteetti ei oiken meinaa riittää..).

Mutta nyt kun minulla olisi aikaa ja intoa niin ei ole mitään kirjoittamisen arvoista asiaa, meidän talliarki on ollut nyt niin normaalia ja tylsää eikä mitään ole tapahtunut (okei on yksi kiva juttu, mutta siitä en kerro ihan vielä!), joten luultavasti nukkuisitte siellä näyttöjenne ääressä jo ensimmäisen parin rivin lukemisen jälkeen. Silti olen onnellinen siitä ettei ole mitään negatiivistakaan kerrottavaa (nyt kannattaisi varmaan koputtaa puuta!). Olen siis päätynyt siihen ratkaisuun, että kirjoitan silloin kun asiaa on, vaikka joskus haluaisin kyllä kirjoittaa useamminkin - joten nyt olisi ehkä aika kysyä teiltä lukijoilta ; 


Onko teillä jotain ehdotuksia? Voisin tehdä jonkun "erikoispostauksen" 30 lukijan kunniaksi jos joku keksii kivan aiheen! :)